Hyvinkään Halo tulee jälleen! Hyvinkään Halo -valoviikkojen aikaan valaistaan kaupunkikohteita eri puolilla Hyvinkäätä sekä nautitaan erilaisista taide-elämyksistä.

Hyvinkään Yrittäjien käynnistämä valoviikkoprojekti toteutettiin ensimmäistä kertaa loka-marraskuussa 2019 vapaaehtoisvoimin laajan yhteistyökumppaniverkoston avulla. Vuonna 2020 valoviikkoja vietetään 28.10.–20.11.2020. Hyvinkään Halo käynnistyy viisipäiväisellä pitkällä valoviikonlopulla 28.10.–1.11., jolloin valaistuskohteiden lisäksi ohjelmassa on erilaisia valotaideteoksia ja kaupunkitapahtumia. Tapahtumaviikonlopun jälkeen valtaosa valaisukohteista jää loistamaan marraskuisten iltojen iloksi 2.–20.11.2020.

Hyvinkään Halo toteutetaan pääosin ulkotiloissa, joten valoviikot järjestetään, vaikka syksyllä olisikin rajoituksia sisätiloissa kokoontumiselle. Noudatamme kaikissa tapahtumissamme vallitsevia turvallisuusohjeita ja -suosituksia koronaviruspandemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta päivitetään tälle sivustolle syyskuun aikana. Infoa löydät myös tapahtuman facebook-sivulta.